2026 - Lokakuun loiskeita
Lokakuun Loiskeita 2026
Hupsista heijjaa, lokakuukin se siinä vilahti taas vauhdilla ohitse. Oon varmaan aiemminkin siteerannut Matin ja Tepon hittiä, Mä tunnen kuinka vauhti kiihtyy… tuo kipale tuntuu ainakin minun kohdallani olevan aina ajankohtainen. Vai onko se sitten niin että minulta kuluu entistä enemmän aikaa asioiden hoitamiseen, jaa-a kenpä tietäis sen, ken kertoisi totuuden… Kyllä siinä varmaan on perää, ettei tule arkinen aherrus niin raskaaksi kun tekee työtään laulellen. Timo Mäkinen ja Rauno Aaltonen muuten varmaan aikoinaan lauleskelivat, jotta Ralli se on minun rattoni, mutta minä kun en ole mikään maanteiden kuningas niin se ei ole koskaan ollut elämäni biisi. Kummallisille poluille sitä aina joskus eksyy, kun näitä tekstejä kirjoittamaan alkaa, mutta kyllä niin taitaa olla, jotta mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti vaikken enää joka päivä töitä tee, enkä aamulla seitsemäksi mee.
No on tässä tullut pohdittua monen moisia asioita taas matkan varrella. Tuntuu että meno menee koko ajan hullummaksi, ei tässä meinaa enää millään kärryillä pysyä. Varsinkin nyt kun keväällä meillä on edessä eduskuntavaalit niin ilma on täynnä mitä ihmeellisempiä ehdotuksia ja kannanottoja, miten tätä maata pitäisi hallita ja hyvinvointivaltio hengissä pitää. Pistää ajattelemaan, jotta kyllä suomalaiset teatterit ovat monta lahjakasta henkilöä politiikalle menettäneet. Meinaan kun katselee uutisissa kuinka vakavalla naamalla niin monet täyttä sontaa suustaan suoltavat. Luulisi että kun suun sairauksien takia lääkäriin menevät niin diagnoosin peräpukamista saisivat.
Se mikä tässä suuresti huolestuttaa on, jotta miten tämä sisukas kansa jatkossa pärjää ja jatkaa sukuaan, kun ihmiset eivät enää missään tapaa toisiaan. Valitettavan moni ajattelee, jotta mitä sitä suotta vaivautua, ihmissuhteet kun voi hoitaa kätevästi somessa ja Tinderissä. Työt tehdään etänä, ruoka tilataan Woltilla kotiin, kohta viinaakaan ei enää tarvitse lähteä Prismasta, saati sitten ihan Alkosta, hakemaan, sekin tuodaan kohta kotiin. Toista se oli ennen vanhaan silloin ei kotiinkuljetuksia pahemmin ollut, mitä nyt joskus haikara poikkesi pienokaisen tuomassa. Kai sekin kohta hoituu Woltilla, ja jos ei ole ovikoodia tai sitten vastaanottaja ei ole kotona niin siihen oven taakse vaan nyyti ja seuraavalle keikalle.
Tuntuu etteivät kanssakansalaiset, vai mitä se medborgare tarkoittaakaan, enää uskalla eivätkä osaa ottaa toiseen ihmisoletettuun. Jos joku vaivautuu lähtemään fyysisesti kauppaan, niin hän valitsee usein skannerin, jottei vaan tarvitse edes kassaa vilkaista, sehän saattaa sanoa jotain ja yrittää ottaa kontaktia. Monella ympyrät alkavat olla niin pienet, että sekoilevat kotonaan sukkiinsa ja vetävät herneen nenään, jos joku somessa sattuu olemaan eri mieltä hänen briljantista oivalluksestaan. Lähtisivät ulos tapaamaan muita ihmisiä ja avartamaan katsantokantojaan sen sijaan että issekseen kärvistelevät omassa pienessä kuplassaan
Tuntuu ettei tähän yksilöllisyyttä korostavaan aikaan oikein istu yhteisöllisyys. Se mikä meillä täällä senioreissa on arkipäivää. Meillä on oma yhteisö, joka välittää jäsenistään ja on avoin ja ulospäinsuuntautuva, emme me uusia jäseniä saisi, jos jotain muuta olisimme tai toisin toimisimme. On hienoa olla yksi tästä joukosta.
Itselläni syksy on ollut kiireistä aikaa kuten tuosta jutun alusta varmaan huomasittekin. Jotenkuten aikaa ja tarmoa on kuitenkin riittänyt. Nyt kun nuo Seurakuntavaalitikin alkavat olla ajankohtaiset niin siitä on tullut vähän toisenlaistakin tehtävää työlistalle. Kokemukseni ensimmäisestä valtuuskaudestani ovat olleet yksinomaan positiivisia ja olen oppinut paljon kirkon toiminnasta täällä Vantaalla. Toivottavasti saan jatkaa kirkon luottamustehtävissä myös jatkossa sillä, sielläkin pystyn tekemään työtä ihmisten henkisen hyvinvoinnin eteen. Koska asun Ylästössä niin kuulun Tikkurilan seurakuntaan vaikka hengeltäni olen enemmän Vantaankosken seurakunnan jäsen. Johtuu varmaan siitä, että teemme niin paljon yhteistyötä Myyrmäen kirkon kanssa.
No niin! mennäänpäs sitten yhdistyksemme asioihin
Lokakuu olikin oikein vilkas toiminnassamme. Oli Mummodiskoa, oli konserttia, oli jäsentapaamista, oli tietoiskuja, oli yhteislaulua ja oli tietysti aktiivista kerhoilua. Kuukauden tapahtumien kirjon avasi Senioriliiton sponsoroima Mummodisko Hotelli Vantaan Tulisuudelma yökerhossa. Tunnelmaa riitti ja saimme jaettua tietoa Senioriliitosta ja omasta yhdistyksestämmekin. Oli siellä muutamia teistäkin paikalla ilonpidossa.
Kuukauden päätapahtuma oli sitten Myyrmäen kirkossa, kun järjestämämme Pirkko Mannolan konsertti keräsi kirkon täyteen. Meitä oli paikalla suntioiden laskujen mukaan 457 kuulijaa. kovin paljoa paremmaksi ei voi pistää sillä maksimimäärä henkilöitä kirkossa on n. 500. Pitää olla tarkkana kenet ensi syksyn konserttiin kiinnitämme, jotta kaikki mahtuvat sisään. Kuukauden viimeisen viikon tilaisuuksiemme sisältö olikin sitten Vantaan historiaan paneutumista, ensin kuultiin tarinaa Håkansbölen kartanosta ja sitten Vantaan kaupungiksi tulosta. Kerhoissamme oli taas tutunomaista tohinaa ja mukavasti saimme taas teihin liikettä tapahtumiimme. Kiitos teille siitä.
Eiköhän tässä taas ollut ihan riittävästi ajatusteni vuolasta virtaa, taisi siinä vähän akanvirtaakin joukkoon tulla.
Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti.
Mahtavaa marraskuuta teille toivotan
Risto