Länsi-Vantaan kansalliset seniorit ry on aktiivisten ja osallistuvien senioreitten iloinen, puolueisiin kuulumaton yhdistys.

Vuonna 1973 aktiiviset seniorit tekivät hienon päätöksen perustaa Länsi-Vantaalle senioriyhdistys, jonka toimintaa saamme ylpeästi viedä eteenpäin. Aktiivinen toimintamme on huomioitu myös Kansallisen senioriliiton johdossa, sillä liiton hallitus valitsi meidät kolmantena yhdistyksenä kautta aikain Vuoden senioriyhdistykseksi vuodeksi 2023.

Yhdistyksemme tavoitteena on jäsentemme hyvinvoinnin ylläpito ja parantaminen. Yhteisöllisyyttä korostavan toimintamme peruspilareita ovat mukava aktiivinen yhdessäolo ja senioreitten edunvalvonta.

Yhdistyksellä on kerhoja, teemme retkiä ja matkoja sekä käymme yhdessä teattereissa ja konserteissa. Kokoonnumme joka toinen viikko Myyrmäen kirkon seurakuntasaliin tapaamiseen, jossa kahvittelemme, kuuntelemme ajankohtaisen tai jäsenten muutoin toivoman alustuksen ja keskustelemme aiheesta.

Edunvalvontamme Vantaalla ja Vantaan-Keravan hyvinvointialueella tapahtuu vanhusneuvostoissa. Yhdistyksellämme on näissä molemmissa lakisääteisissä vaikuttamiselimissä jäsenemme varapuheenjohtajana.

Kaikki tapahtumamme ovat matalan kynnyksen tapaamisia. Tule tutustumaan ja liity joukkoomme! Jäsenyys kannattaa, sillä saat uusia tuttavia - ehkä jopa ystäviä - ja saat tietoa siitä, mitä Vantaalla on kehitteillä. Voit myös halutessasi antaa evästyksiä edustajillemme eri organisaatioissa.

Vuosijäsenmaksu on vain 30 euroa. Jäseneksi liittyminen on helppoa: sivun alareunassa on "Liity jäseneksi senioriyhdistykseen" - linkki, ja täytät vain tietosi linkistä avautuvaan lomakkeeseen. Voit myös ilmoittaa kiinnostuksestasi meille sähköpostilla tai ottamalla yhteyttä hallituksen jäseniin.

Länsi-Vantaan kansalliset seniorit ry on Kansallisen senioriliiton ja Uudenmaan kansallisen senioripiirin jäsen.

Yhteystietomme löydät Yhteystiedot -osiosta.

 

Ajankohtaista senioriliitosta!