2025 - Tammikuussa tapahtunutta

Heissan Seniorit,

Kun tätä tarinaa kirjoittaa aloin niin mieleeni tuli Matin ja Tepon kappale: Mä tunnen kuinka vauhti kiihtyy. Se johtui varmaan siitä, että juurihan minä sen edellisen sepustukseni teille lähetin. Nyt eletäänkin sitten helmikuuta tänä aavistuksen erilaisen talven säitä ihmetellen. Näin sydäntalvella lämpötilat ovat pyörineet plussan puolella ja likaista luntakin on vain aurauskasoissa. Kun muistelee viime talvea, jolloin lunta ja pakkasta riitti marraskuulta huhtikuulle niin ei voi muuta sanoa kuin että talvet eivät todella ole veljiä keskenään. Ei tämmöinen vaihtelu tullut kuuloonkaan Kekkosen aikaan.

Eikä maailman kirjat muutenkaan ole ihan mallillaan, kaiken maailman höyrypäät ovat monessa maassa päässeet valtaan, siellä sun täällä käydään edelleen verisiä sotia ja ilmasto lämpenee vauhdilla. Kyllä noilla asioilla, meinaan höyrypäillä, on pakko olla tekemistä toistensa kanssa vaikkei sitä tieteellisesti ole tutkittukaan. Kaikenlaista on ilmassa, joka järkyttää meidän turvallisuuden tunnettamme yleisellä tasolla. Mutta ei syytä huoleen! Meillä on tämä meidän oma hieno yhdistyksemme, josta on muodostunut meille yhteisö, joka osaltaan on luomassa lähipiirimme turvallisuuden tunnetta. Yhteisöllisyyttä oltiin taas luomassa ja paljon sitä tekemistä taas mahtuikin meidän vuodenavaukseemme.

Jäsentapaamisia

Tammikuun ensimmäinen vieraamme Jarno Limnéll pääsi kertomaan meille hyvin ajankohtaisesta aiheesta nimittäin maamme turvallisuustilanteesta. Jouluna tapahtuneet sähkö- ja tietoliikennekaapeleiden katkeamiset ja muut infraamme kohdistuvat uhat vetivät Valo-salin täyteen Myyrmäen kirkolla kuulemaan mitä Jarnolla sisäpiiristä oli kerrottavaa. Saimme Jarnolta realistisen katsauksen maamme turvallisuustilanteesta ja niistä maahamme kohdistuvista uhista, joita eduskunnassa ja hallituksessa päivittäin käsitellään. Ainakin itselleni jäi sellainen käsitys, että asioiden hoito on hyvissä käsissä eikä maamme kohtalo ole ainoastaan korkeimman käres. Pidetään me huolta toisistamme eikä murehdita asioita, joihin me itse emme voi vaikuttaa, eli annetaan hevosten surra niillä, kun on isompi pää.

Toisessa jäsentapaamisessa saimmekin sitten kuulla tarinaa ihan lähialueelta, kun saimme vieraaksemme Myyrmannin CM-Kauppiaan Aki Luomasen kertomaan kauppiaan urastaan. Viidennen polven kauppiaan tarina oli mielenkiintoinen ja taas oppi itsekin uutta siitä miten tuollainen suuri Citymarket toimii, mikä osuus on kauppiaan ja mikä Keskon vastuulla olevaa toimintaa.

Näiden kahden varsinaisen jäsentapaamisen lisäksi meillä oli erillinen tapaaminen viime vuonna yhdistykseemme liittyneille uusille jäsenille. Ohjelmassa oli yhdistyksen toiminnan esittely ja hallituksen jäsenet pääsivät esittelemään itsensä ja tehtävänsä yhdistyksessä. Väkeä oli mukavasti paikalla mutta olisihan sinne meitä enemmänkin mahtunut.

Kerhoilua

Suurin osa kerhoistammekin pääsi hyvään vauhtiin heti alkuvuodesta.

Ilonpisaroille avautui ovi paikkaan, josta moni on kuullut mutta harva ulkopuolinen on sinne päässyt. Ilonpisarat pirskahtelivat nimittäin Vapaamuurareiden vieraina Myyrmäessä. Kovin olivat innoissaan, kun vierailustaan meille muille kertoivat. Nyt tuo seura ei enää sitten ainakaan osalle meidän jäsenistämme ole mikään salaseura.

Myyrmäki-talon tilojen käyttö on meidän osaltamme vilkkaassa käytössä, Ilonpisarathan kokoontuvat siellä yläkerrassa ja Nooan Ukot ja Peli Leidit alakerrassa. Nooan ukossa juttu luistaa, välillä vakavissa ja välillä kevyemmissä aiheissa, välillä ollaan nykypäivässä ja välillä menneisyydessä. Hiljaista hetkeä siellä ei vielä ole tullut kuten ei kertaakaan Pulinakaffeilla Café Nuvossa Myyrmannin yläkerrassa. 

Elokuvakerho pääsi vauhtiin heti tammikuun toisena päivänä ja kokoontumisia olikin kuluneen kuukauden aikana peräti kolme kappaletta. Hyviä valintoja oli Ritu taas tehnyt. Itse rukkasin omaa aikatauani niin että pääsin katsomaan Klaus Härön uutuuden Ei koskaan yksin. Siinä olikin leffa, joka todella pisti miettimään. Loppuunmyyty katsomo oli hiirenhiljaa koko näytöksen ajan ja valojen syttyessä saliin näki valtavan määrän hämmentyneitä kasvoja ja kuuli syviä huokauksia ja kuuli järkyttyneitä kommentteja siitä mitä rakkaassa Suomessamme oli tapahtunut runsaat 80 vuotta sitten. Ajankuva, käsikirjoitus ja näyttelijätyö olivat aivan uskomatonta luokkaa. Ehdottomasti paras näkemistäni Klaus Härön ohjaamista elokuvista.

Elokuvan nimi muuten vilahti yhdessä kohtauksessa, jossa tolpassa näkyi saksankielinen juliste Nie allein. Eikä se juliste suinkaan ollut juutalaisyhteisön liimaama juliste.  Tuo Ei koskaan yksin sopisi myös Länsi-Vantaan kansallisten senioreitten motoksi sillä meidän seurassamme ei koskaan tarvitse olla yksin.

Kotimatkalla Myyrmäestä Ylästöön tuli mieleeni, jotta meidän onneksemme Härölle ei ole tarjolla tositapahtumiin perustuvaa aihetta Suomen toisesta itsenäistymisestä 1990 alussa Kansandemokraattisen Suomen tarinan päättyessä. Siitä, ettei niin käynyt, voimme kiittää omia vanhempiamme ja isovanhempiamme. Menipäs vakavaksi, mutta joskus sitä vaan tarttee pohtia syntyjä syviä.

Mutta nyt pois moiset mietteet ja positiivisella mielellä katseet tulevaan, mitä kaikkea viimeinen kalenterinmukainen talvikuukausi tuokaan tullessaan. Ainakin mukavia seniori-tapaamisia ja piteneviä päiviä.

Oikein hyvää helmikuuta teille kaikille toivottaapi

Risto