2025 - Elokuun elämyksiä
Hyvät Seniorit
Taakse taas jäänyt on suvi suloinen Suomen. Tänä vuonna se olikin monilta osin toisenlainen, vaikka kun muistelee viime vuoden lämmintä kesää, jolloin lämpimiä kesäpäiviä riitti toukokuun alusta aina syyskuun loppupuolelle asti. Tänä vuonna koleaa toukokuuta seurasi kolea kesäkuu ja kolea sää jatkui heinäkuun puolelle. Sitten seurasivatkin ennätyslämpimät kolme viikkoa, jonka jälkeen vietettiin taas melkein koko elokuu tavallista viileämmässä kesäsäässä. Eivät ole vuodet veljiä keskenään.
Meno maailmalla jatkui lohdutonta rataansa, tappaminen Ukrainassa ja Gazassa jatkui ja molemmissa suurimpia kärsijöitä olivat siviiliväestöön kuuluvat lapset ja aikuiset. Trumppi se vaan jatkoi uskomattomia touhujaan ja omalla omalaatuisella logiikallaan hämmensi maailman taloutta ja teki omasta mielestään niin paljon työtä rauhan eteen, jotta Nobelin rauhanpalkinto kuuluu ilman muuta hänelle. Huhhuh sanon minä. Täällä kotosuomessa nousi jälleen otsikoihin keskustelu maahanmuuttajista ja siinä yhteydessä heidän ihmisarvostaan, kun keskisarjaan kuuluvat poliitikot omia mielipiteitään julkitoivat. Tuntui ettei inhimillisyydelle ja toisen ihmisen kunnioittamiselle enää ole mitään sijaa nykymaailmassa.
Maailma on muuttunut ja niin on Suomikin, Vantaasta nyt puhumattakaan. Muutos on ollut todella nopeaa ja monen ihmisen on vaikea hyväksyä tapahtunutta muutosta. Emme kuitenkaan voi jäädä menneisyyden vangeiksi, kuten tietyt piirit ovat tehneet, emme me voi, tai mistä sitä koskaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, palata 1800- luvun yhteiskuntaan. Toisaalta meidän pitää muistaa, että itsekin olemme kaikki maahanmuuttajien jälkeläisiä. Esi-isämmehän ajoivat pohjoiseen tätä maailmankolkkaa heitä ennen asuttaneet saamelaiset.
No niin tulipa sitä taas pohdittua isoja asioita, alkaakohan minustakin pikkuhiljaa tulla vanha pessimistinen kyynikko. Ei nyt sentään, pessimistejä tässä maailmassa on ihan liikaa, nyt tarvitaan uskoa parempaan päivään ja kyllä se sieltä taas koittaa, niin siinä aina ennenkin käynyt.
Mennäänpä näihin meidän omiin rientoihimme elokuulta.
Kaikesta maailman myllerryksestä huolimatta meillä oli senioreissa toimintaa myös elokuussa. Kesäkerhomme tapaamiset Buldersin majalla jatkuivat ja huipentuivat elokuun viimeisenä keskiviikkona jo perinteisiin Venetsialaisiin (nämähän olivat jo toiset perinteiset sellaiset). Paikalla meitä oli runsaat 20 iloista senioria nauttimassa leppoisassa elokuun illassa hyvästä seurasta ja kevyestä kesäsapuskasta haitarimusiikin soidessa. Pääsinpä itsekin hiekalla pyörähtelemään, kun Mäkeläisen Ritva minut valssin pyörteisiin kutsui. On se sen verran mukava paikka se Buldersin maja, jotta eiköhän me ensi kesänä taas siellä kesäkerhon tapaamisia järjestetä. Toivotaan vain, että kaupunki hoitaa luvatut korjaukset majalla, jotta pystymme sateen sattuessa sisätilojakin käyttämään.
Kerhoistamme Peli Leidit keräsi mukavasti porukkaa Myyrmäki-talolle korttia lyömään ja Pulinoihinkin riitti mukavasti väkeä niitä näitä juttelemaan. Ja totta kai elokuvakerhomme toiminta jatkui ja kansaa Kino Myyriin houkutti.
Nyt sitten onkin jo syyskuu alkanut ja jäsentapaamiset Myyrmäen kirkolla ovat alkamassa ja myös kaikki kesätauolla olleet kerhot pääsevät vauhtiin. Ensi kerralla on sitten taas enemmän kerrottavaa omista tapahtumistamme.
Vielä lopuksi muutama sana omasta loppukesästäni.
Kuten viime kuukausikatsauksessani mainitsin, niin koiramme Topi on jälleen luonamme. Taas on lenkkikaveri olemassa, tuttu tassujen rapina ja haukkuminen kuuluu huushollissa ja siivotessa ei enää tarvitse kaivata irtonaisia koirankarvoja, niitä löytyy taas ihan omiksi tarpeiksi. Topi ei ole vieläkään kertonut mitä kaikkea se koki niiden 8 viikon aikana, kun se Espoossa seikkaili. Ei siitä kuitenkaan mitään espoolaista tullut, luojan kiitos, se on sama vanha Topi, samat kujeet ja tavat. Poika on ihan terve ja hyvässä kunnossa, aivan kuin se ei missään olisi ollutkaan.
Itse olen vihdoinkin päässyt ajelemaan vähän useammin Keimolaan ja muillekin golfkentille palloja hukkaamaan. Kiva näin, ei ehtinyt golfkausi loppumaan.
Nyt me sitten näemme taas useammin, kun tapahtumat alkavat pyöriä mutta haitanneeko tuo mittään.
Hyvää alkanutta syksyä tässä lopuksi teille toivottelen
Risto